Palloleikki

Leikitään yhdessä palloilla. Lapset valitsevat itselleen pallon. Aikuinen kertoo leikkiohjeet.

  • lapset saavat aluksi vapaasti heitellä palloja
  • heitetään oma pallo annetun ohjeen mukaan. Lapsi heittää pallonsa esimerkiksi lattialla olevaan ämpäriin tai vanteeseen. Heittovuoro annetaan lapsen nimellä, pallon värin, koon tai pallossa olevan kuvion mukaan
  • lapsi antavat ohjeita toisille, esimerkiksi minne pallo heitetään ämpäriin, koriin vai vanteeseen
  • palloa kuljetetaan kantaen käsillä tai jaloilla, vieritetään, pompotetaan tai heitetään
  • lapset vuorollaan näyttävät tai kertovat, miten ja minne palloja kuljetetaan
  • palloja voidaan myös kuljettaa johonkin paikkaa, joka on merkitty värillä

Toiminnan kielellinen sisältö ja tavoitteet

  • palloleikissä ei tarvitse välttämättä tuottaa suomen kieltä vaan pystyy toiminnalla liittymään yhteiseen tekemiseen kavereiden kanssa
  • leikissä harjoitellaan värejä, verbejä ja vuorotteluun liittyvää sanastoa

Keskeistä sanastoa

  • lasten nimet, pallo, käsi, jalka, ämpäri, vanne, kori
  • lukumäärä, nopeasti, hitaasti, äkkiä, eteen, taakse, ylös, alas, matalla, korkealla,
  • vierittää, heittää, kantaa, kuljettaa, viedä, potkia, pompottaa
  • värit, iso, pieni, pyöreä, pehmeä, kova, raidallinen, kuviollinen, kukallinen

Aikuisen rooli

  • aikuinen valmistelee toiminnon pedagogisen ja kielellisen sisällön sekä miettii pienryhmään osallistuvat lapset, jotta vuorovaikutus toteutuu
  • aikuinen osallistuu palloleikkiin yhdessä lasten kanssa
  • aikuinen tukee lasten omia pallotteluideoita vahvistaen ja rikastaen niitä esimerkiksi ehdottamalla erilaisia tapoja kuljettaa palloa
  • aikuinen tukee lasten keskinäistä vuorovaikutusta monipuolisesti ja mahdollistaa lapsen osallisuuden, elämyksen ja ilon myös ilman yhteistä kieltä
  • aikuinen vastaa siitä, että kukaan lapsi ei tule kiusatuksi tai torjutuksi. Osallisuus on tunnekokemus, jokaisella lapsella tulee olla ainakin yksi kaveri

 Toisten lasten merkitys

  • osallisuus ryhmään muodostuu yhteisen toiminnan kautta
  • pallottelussa toteutuu yhteisen elämyksen kokeminen ja jakaminen
  • toisen lasten kanssa syntyy yhteinen ilo pallottelussa, kielen käyttämisestä ja oppimisesta
  • lapset tuovat palloleikkiin uutta sanastoa ja mallintavat siten puhetta aikuisen lisäksi

Lapsen kielitaito

Ei yhteistä kieltä

  • toiminta esitellään lapselle kuvan avulla (valokuva, digiväline, kuvitettu päiväjärjestys)
  • kieltä ja vuorovaikutusta tuetaan eleiden, ilmeiden, toiminnan mallintamisen ja sanoittamisen avulla
  • aikuinen auttaa kuvien avulla lasta ymmärtämään, mitä palloilla tehdään
  • aikuinen reagoi lapsen pieniinkin aloitteisiin
  • aikuinen nimeää palloleikin välineet esimerkiksi pallo, käsi, jalka
  • aikuinen käyttää leikkiin liittyviä toistuvia sanoja esimerkiksi heittää, kantaa
  • lapselle annetaan mahdollisuus osoittaa vähäistäkin osaamista ja ymmärretyksi tulemista

Alkeiskielitaito

  • aikuinen kannattelee palloleikkiä sanoittaen mitä leikissä tapahtuu.  Eleet, ilmeet ja kuvat ovat vuorovaikutuksen tukena
  • aikuinen tuo tavoitteena olevan sanaston toimintaan: substantiivit ja verbit
  • lapsi voi osoittaa ymmärtävänsä vastaamalla näyttäen tai sanallisesti
  • aikuinen tuo havainnollisesti esiin leikissä tarvittavat sanat ja käsitteet, esimerkiksi vierittää, heittää, potkia, kantaa, värit, pieni – iso, hidas – nopea, edessä – takana
  • aikuinen käyttää lyhyitä kuvailevia lauseita sekä kysymyssanoja mikä ja mitä. Esimerkiksi ” heitetään keltainen pallo”, ”mikä tämä on?” tai ”mitä sinä teet?”, lasta rohkaistaan vastaamaan lauseella

Peruskielitaito

  • aikuinen käyttää monipuolista ja selkeää suomen kieltä esimerkiksi ”tähän koriin mahtuu viisi isoa ja kolme pientä palloa”
  • aikuinen tuo tavoitteena olevan sanaston toimintaan: substantiivit, verbit, adjektiivit, matemaattista sanastoa
  • kysymyksillä tuetaan lapsen kertovaa puhetta esimerkiksi ”miksi valitsit tämän pallon?”, ”mihin kuljetat pallon?”, ”kenen vuoro on minun jälkeen?”, ”kenellä on pienin pallo?”
  • lapselle annetaan aikaa muodostaa lauseita ja mahdollisuus pidempään kerrontaan
  • aikuinen tukee lasten keskinäistä vuorovaikutusta, esimerkiksi sopimalla ketkä heittävät pallonsa siniseen vanteeseen
  • palloleikissä voidaan jo käyttää moniosaisia ohjeita esimerkiksi ”hae pieni, raidallinen pallo korista”

 Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö

  • järjestetään yhteinen liikuntatapahtuma, jossa on tarjolla erilaisia tehtäviä kuten pallon heittoa vanteisiin, polttopalloa ja pallon vieritystä narua pitkin